Hermostorentoutusta korvista koko keholle

 

 

Korva-akupunktiota ja äänimaljarentoutusta pienryhmähoitona lievittämään stressiä ja kiputiloja sekä tasapainottamaan koko kehomieltä.

Kiireisen elämänmenon keskellä voi olla vaikea antaa kehon ja mielen todella levätä ja laskeutua. Kuitenkin rentoutuminen on se, joka mahdollistaa elpymisen, palautumisen ja parantumisen. Unettomuus, kivut, tulehdukset ja lihasjännitykset ovat kaikki yhteydessä siihen, pääseekö keho optimaaliseen lepo- ja palautumistilaansa vaiko ei.

Kyky ja mahdollisuus todella rentoutua on kaiken parantumisen ja toipumisen alku. Heti, kun kehomielemme aidosti rentoutuu, se alkaa parantaa itseään. Meidän tarvitsee vain yhä tietoisemmin antaa itsellemme mahdollisuus rentoutumiseen ja siten itseparannukseen – pysähtymällä.

Korva-akupunktio perustuu ajatukseen, että ihmisen koko keho heijastuu korvaan. Korvalla on myös vahva yhteyslinkki aivoihin ja korvasta löytyy paljon tärkeitä kokokehollisia hermoyhteyksiä (mm. vagushermoon). Yksinkertaisimmallaan korvan akupisteitä neuloilla tai magneettisilla korvakuulilla stimuloimalla aktivoidaan parasympaattista hermostoa. Eli juurikin sitä autonomisen hermoston lepopuolta, joka alentaa sydämen sykettä, rauhoittaa hengitystä ja mahdollistaa unen sekä kehon palautumisen homeostaasiin eli optimaaliseen tasapainotilaan. Äänimaljoilla on samanlainen vaikutus eli värähtely vaikuttaa koko kehomieleen rauhoittavasti aktivoimalla parasympaattista hermostoa ja tasapainottaen aivoaaltoja.

Hermostorentoutushoito yhdistää hoitomuotoina korva-akupunktion ja äänimaljarentoutuksen. Tarkoituksena on mahdollistaa tila, jossa hermosto pääsisi mahdollisimman syvään rentoustilaan ja tukea näin kehomielen omaa itsehoitoa ja tasapainon palautumista. Ideana korva-akupunktion ja äänimaljojen yhdistämisessä on, että värähtely lisäisi entisestään rentouttavaa stimulaatiota korvalla neulojen/magneettien kautta näiden toimiessa ikään kuin ”antenneina” äänimaljojen värähtelylle.

Hoito toteutetaan 4–6 hengen pienryhmässä kahden ohjaajan toimesta. Rentoutuksen alussa osallistujat saavat halutessaan korviinsa joko akupunktioneuloja (kyseessä on hyvin pieni ja ohut neula, joka pistetään korvalehdelle n. 1–2 mm syvyyteen) tai magneettisia korvakuulia sen mukaan, mitä kukin toivoo. Tämän jälkeen osallistujat pääsevät makaamaan mukavaan asentoon jooga-alustoille ja nauttimaan äänimaljojen soitosta ja rentouttavasta värähtelystä. Hoidon aikana toinen ohjaajista kiertää myös painelemassa jalkojen akupisteitä niillä, jotka sitä toivovat.

Rentoutushoito sisältää pienen alkuorientaation, hoidon ja loppukeskustelutuokion.

Pienryhmähoito toteutuu kotoisalla HaminJoogan studiolla:

 

Huom aika siirtynyt, uusi aika:

AIKA: tiistai  3.12.2024, klo 18.00 – 19.30
PAIKKA: HaminJooga, Soramäentie 31, 15880 Hollola

Hinta 37 e/hlö
Maksutavat ensisijaisesti korttimaksu,  Mobile Pay (käteinen tasaraha)

Ota mukaasi vesipullo, avoin mieli ja kiristämättömät, mukavat vaatteet ja lämpimät sukat.

Huomioithan, että tapahtumaa ei suositella syöpäpotilaille. Akuutissa tilassa oleva migreeni on este osallistumiselle tai jos migreeni on tuloillaan.

Ilmoittautumiset helposti suoraan www.unelmakulma.fi/kalenteri tai 0445192849 tai sähköpostilla hoitola.unelmakulma@gmail.com.

 

Ilmoittautuessa tulee ilmoittaa

– nimi
– puhelinnumero
– sähköpostiosoite

Ilmoittautumiset viimeistään 24 tuntia ennen tapahtumaa.

Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostia, jossa ohjeet osallistujille. Luethan sen ja tarkistat, että olet ilmoittautunut oikeaan tapahtumaan. Kiitos!

Ilmoittautuessasi tähän tapahtumaan, hyväksyt nämä ilmoittautumis- ja peruutusehdot. Ilmoittautuessasi annat luvan lisätä tietosi ajanvarausjärjestelmään, josta saat automaattisesti vahvistusviestin sähköpostiisi. Samalla annat luvan lisätä tietosi sähköpostilistalle, josta voit halutessasi poistua koska tahansa.

Ilmoittautumisen peruutus tulee tehdä viimeistään 24 tuntia ennen tapahtumaa. Peruuttamattomista poisjäänneistä peritään täysi hinta.

Pidätämme oikeuden perua tapahtuman vähäisen osallistujamäärän, ohjaajan sairastumisen, sääolosuhteiden tms. syyn takia. Tällöin asiasta ilmoitetaan asiakkaalle heti tällaisen tilanteen varmistumisen jälkeen.

Jonotus kalenterin kautta on mahdollinen, mikäli kaikki paikat on varattu.

 

Ole rohkeasti yhteydessä, jos sinulla on jotain kysyttävää.

Sydämellisesti tervetuloa mukaan pysähtymään, rentoutumaan ja elpymään!

Janette ja Sanna

*******************

Vetäjät/tiedustelut

korva-akupunktio ja akupainanta:
Janette Ahvenainen, KorvaNoita
@3korvanoita3
korvanoita@gmail.com

sointukylpy/äänimaljat:
Sanna Kortelainen, Hoitola Unelmakulma
www.unelmakulma.fi
puh. 044 5192849
hoitola.unelmakulma@gmail.com
@art_sannamarika
@hoitolaunelmakulma
@healingsoundswithlovebysanna